Takaisin kaikkiin tapahtumiin

Tiistai LIVE: Ullalintulampi

Joka tiistai 13.5.-26.8. klo 19 Kirkkopuiston Terassin puistolavalla esiintyy kotimaisia indiemusiikin artisteja. Keikat ovat kaikille avoimia sekä pääsymaksuttomia.

Tiistai 22.7. klo 19 Ullalintulampi

Ullalintulampi kokoaa musiikissaan repaleiset arjen palaset yhdeksi mössöksi, jossa yhteen kietoutuvat lempeä turva ja sähköinen kaaos. Musiikki ilmaisee vyöryävää herkkyyttä ja riehaantuvaa tahtoa. Tammikuussa ilmestynyt debyyttialbumi Kannattelen keräsi kiitosta myös kriitikoiden keskuudessa ja sai mm. Helsingin Sanomissa neljä tähteä. Keikoilla levyn kappaleita kuullaan kuusihenkisen bändin tulkitsemana.

Tiistai LIVE koko kesän ohjelma

Luvassa on monipuolinen ohjelma: mukana on pitkään musauraa tehneitä artisteja ja vaikuttavia tulokkaita, yhtyeitä ja sooloartisteja, sekä monenlaisia musiikkityylejä ja niiden luovaa yhdistelyä. Artistien uniikeissa soundeissa kuullaan muun muassa herkkää poppia, energistä hiphopia, sekä vaikutteita rockista ja kansanmusiikista. Tiistai LIVEt ovat loistava tapa löytää uusia kotimaisia artisteja ja nauttia livemusiikista puistossa!

13.5. Pekka Laine & Enchanted
20.5. Sonja Selene
27.5. Pambikallio
3.6. Figaro
10.6. Ronskibiitti / YTK
17.6. Rebekka Holi
24.6. Joose Keskitalo & The Mystic Revelation of Teppo Repo
1.7. Ruissalo Amping
8.7. Orvokki
15.7. Amuri
22.7. Ullalintulampi
29.7. Vilma Jää
5.8. TBA
12.8. TBA
19.8. TBA
26.8. TBA

Huom. keikat järjestetään säävarauksella.
Keikat järjestetään ulkotilassa, joten sateisella säällä voimme joutua siirtämään illan keikan. Ilmoitamme siirroista nettisivuillamme, Tiistai LIVEn Facebook-tapahtumassa ja Instagram-tilillämme @kirkkopuistonterassi.

Edellinen
Edellinen
16. heinäkuuta

Flame Jazz Summer Live: Jimi Ahlroos Trio

Seuraava
Seuraava
23. heinäkuuta

Flame Jazz Summer Live: Viba