Takaisin kaikkiin tapahtumiin

Tiistai LIVE: Amuri

Joka tiistai 13.5.-26.8. klo 19 Kirkkopuiston Terassin puistolavalla esiintyy kotimaisia indiemusiikin artisteja. Keikat ovat kaikille avoimia sekä pääsymaksuttomia.

Tiistai 15.7. klo 19 Amuri

Amuri on tamperelainen yhtye, jonka muodostavat Kalevi Suopursu, Mikko Siltanen, Anna Pesonen ja Sebastian Krühn. Yhtyeen melodiset juuret ovat 1970-luvun kotimaisen iskelmän, kantrin ja rockin välimaastossa.

Amuri iski heti vuoden 2020 debyytillään tiskiin monta modernia klassikkoa, eikä ole seuraavillakaan albumeillaan pettänyt. Uusin pitkäsoitto "Kun mä kotoa lähdin" (2024) on jo yhtyeen neljäs, ja se valittiin sekä Radio Helsingin viikon levyksi, että Helsingin Sanomien kriitikkoäänestyksessä vuoden 2024 kahdentoista parhaan levyn joukkoon.

Tiistai LIVE koko kesän ohjelma

Luvassa on monipuolinen ohjelma: mukana on pitkään musauraa tehneitä artisteja ja vaikuttavia tulokkaita, yhtyeitä ja sooloartisteja, sekä monenlaisia musiikkityylejä ja niiden luovaa yhdistelyä. Artistien uniikeissa soundeissa kuullaan muun muassa herkkää poppia, energistä hiphopia, sekä vaikutteita rockista ja kansanmusiikista. Tiistai LIVEt ovat loistava tapa löytää uusia kotimaisia artisteja ja nauttia livemusiikista puistossa!

13.5. Pekka Laine & Enchanted
20.5. Sonja Selene
27.5. Pambikallio
3.6. Figaro
10.6. Ronskibiitti / YTK
17.6. Rebekka Holi
24.6. Joose Keskitalo & The Mystic Revelation of Teppo Repo
1.7. Ruissalo Amping
8.7. Orvokki
15.7. Amuri
22.7. Ullalintulampi
29.7. Vilma Jää
5.8. TBA
12.8. TBA
19.8. TBA
26.8. TBA

Huom. keikat järjestetään säävarauksella.
Keikat järjestetään ulkotilassa, joten sateisella säällä voimme joutua siirtämään illan keikan. Ilmoitamme siirroista nettisivuillamme, Tiistai LIVEn Facebook-tapahtumassa ja Instagram-tilillämme @kirkkopuistonterassi.

Edellinen
Edellinen
9. heinäkuuta

Flame Jazz Summer Live: Kari Antila Quartet

Seuraava
Seuraava
16. heinäkuuta

Flame Jazz Summer Live: Jimi Ahlroos Trio