Joka tiistai 13.5.-26.8. klo 19 Kirkkopuiston Terassin puistolavalla esiintyy kotimaisia indiemusiikin artisteja. Keikat ovat kaikille avoimia sekä pääsymaksuttomia.
Tiistai 8.7. klo 19 Orvokki
Orvokin debyyttialbumi Kasvotusten (Luova Records) sai Helsingin Sanomien arviossa 5/5 tähteä ja albumia kehuttiin taiteellisilta ratkaisuiltaan rohkeaksi ja ajatuksella rakennetuksi kokonaisuudeksi.
Jos tunnetta on vaikea kuvailla, sen voi muuttaa musiikiksi. Orvokin musiikkiin voi upota ja se vie hetkeksi johonkin muualle - paikkaan, jonka voi kokea turvalliseksi. Turvallisessa paikassa epämääräinenkin vaikea tunne on helppo kohdata ja käsitellä. Kappaleissa epätavalliset rakenteet ja rytmilliset yllätykset kietoutuvat sähköisenä sykkiväksi uneksi.
Tiistai LIVE koko kesän ohjelma
Luvassa on monipuolinen ohjelma: mukana on pitkään musauraa tehneitä artisteja ja vaikuttavia tulokkaita, yhtyeitä ja sooloartisteja, sekä monenlaisia musiikkityylejä ja niiden luovaa yhdistelyä. Artistien uniikeissa soundeissa kuullaan muun muassa herkkää poppia, energistä hiphopia, sekä vaikutteita rockista ja kansanmusiikista. Tiistai LIVEt ovat loistava tapa löytää uusia kotimaisia artisteja ja nauttia livemusiikista puistossa!
13.5. Pekka Laine & Enchanted
20.5. Sonja Selene
27.5. Pambikallio
3.6. Figaro
10.6. Ronskibiitti / YTK
17.6. Rebekka Holi
24.6. Joose Keskitalo & The Mystic Revelation of Teppo Repo
1.7. Ruissalo Amping
8.7. Orvokki
15.7. Amuri
22.7. Ullalintulampi
29.7. Vilma Jää
5.8. TBA
12.8. TBA
19.8. TBA
26.8. TBA
Huom. keikat järjestetään säävarauksella.
Keikat järjestetään ulkotilassa, joten sateisella säällä voimme joutua siirtämään illan keikan. Ilmoitamme siirroista nettisivuillamme, Tiistai LIVEn Facebook-tapahtumassa ja Instagram-tilillämme @kirkkopuistonterassi.