Joka tiistai 13.5.-26.8. klo 19 Kirkkopuiston Terassin puistolavalla esiintyy kotimaisia indiemusiikin artisteja. Keikat ovat kaikille avoimia sekä pääsymaksuttomia.
Tiistai 27.5. klo 19 Pambikallio
Pambikallio on hurmannut suomenkielisellä psykedeliapopillaan heti ensijulkaisuistaan lähtien. Pauliina Koivusaaren ja Lauri Kallion muodostama yhtye singahti indietaivaalle vuonna 2022.
Pambikallion utuisen ja kimaltelevan kaikuisan dreampop-rangan ympärille on kasvanut duon käsissä ilahduttavan svengaavat, määrätietoisesti surisevat ja psykedeelisen taianomaiset raajat. Lopputulos on universaalin suvereeni. Kaikki yksityiskohdat ovat loppuun asti mietittyjä, ja sen huomaa löytäessään yhtyeen musiikista toistuvasti jotain uutta.
Tiistai LIVE koko kesän ohjelma
Luvassa on monipuolinen ohjelma: mukana on pitkään musauraa tehneitä artisteja ja vaikuttavia tulokkaita, yhtyeitä ja sooloartisteja, sekä monenlaisia musiikkityylejä ja niiden luovaa yhdistelyä. Artistien uniikeissa soundeissa kuullaan muun muassa herkkää poppia, energistä hiphopia, sekä vaikutteita rockista ja kansanmusiikista. Tiistai LIVEt ovat loistava tapa löytää uusia kotimaisia artisteja ja nauttia livemusiikista puistossa!
13.5. Pekka Laine & Enchanted
20.5. Sonja Selene
27.5. Pambikallio
3.6. Figaro
10.6. Ronskibiitti / YTK
17.6. Rebekka Holi
24.6. Joose Keskitalo & The Mystic Revelation of Teppo Repo
1.7. Ruissalo Amping
8.7. Orvokki
15.7. Amuri
22.7. Ullalintulampi
29.7. Vilma Jää
5.8. TBA
12.8. TBA
19.8. TBA
26.8. TBA
Huom. keikat järjestetään säävarauksella.
Keikat järjestetään ulkotilassa, joten sateisella säällä voimme joutua siirtämään illan keikan. Ilmoitamme siirroista nettisivuillamme, Tiistai LIVEn Facebook-tapahtumassa ja Instagram-tilillämme @kirkkopuistonterassi.